6. Isänmaa, suuri kotimme

Tämä Itsenäisyyspäivänjuhlan julkaisu on jatkoa tekstille Kotitilan luomisesta, sillä rakkaus omaan kotipaikkaamme rakentaa mahdollisesti juuret syvemmin omaan kansallisuuteemme ja isänmaahamme.

Miksi kotimaamme on meille suuri siunaus, ja mitä voimme tehdä sen hyväksi?

Kuten rakastamme omaa kotiamme ja haluamme pitää huolen siitä, niin samalla tavalla tulisi meidän myös rakastaa koko laajaa synnyinmaatamme, vaalia sitä ja pitää siitä huolta.

On suuri kiitollisuuden aihe ajatella kuinka on saanut syntyä meidän kauniiseen Suomen maahamme. Mikä lahja on saada elää maassamme jota koristavat tuhannet kauniit järvet, metsät, kalliot, suot, niityt ja pellot, jossa saamme kokea neljä rikasta vuodenaikaa! Saamme olla kiitollisia heille, jotka ovat meitä ennen täällä eläneet ja kovan vaivan kautta tehneet täällä elantonsa ja luoneet elämää meille jälkipolville helpommaksi.

Esivanhempamme kulkivat näiden samojen tähtien alla kuten mekin; näissä metsissä ja näillä pelloilla. Näitä järviä pitkin soudellen, näissä saloissa laulaen. Tämä on heidän kotinsa, jotka ovat tulleet ennen meitä, kuten myös meidän jotka asumme nyt täällä, sekä meidän lastemme koti.

Emme enää tunne täysin esivanhempiemme elämää ja tapoja, mutta samat tähdet tuikkivat edelleen meillekin. Metsän puut humisevat meille kuten ennenkin ja linnut laulavat meille laulujaan. Edelleen luonto antaa meille runsauttaan niinkuin muinoin antoi, Jumalan suunnitelman mukaisesti.

Niityltä voin kerätä samoja yrttejä, joita esiäitini keräsi satoja vuosia sitten rohdoksi perheelleen. Voin katsoa auringon nousevan horisontin takaa, kuten isoisäni tuhansia vuosia sitten. Edelleen tänäkin päivänä voimme ihmetellä elävän luonnon ajattomia ihmeitä. Luonto toimii jatkumona yhdistäen meidät esivanhempiemme ketjuun sekä Häneen, joka on kaiken Luonut.

Joki lakkasuon keskellä Pohjois-Karjalassa, esi-isieni synnyinseuduilla.

Lainaan tässäkin julkaisussa jälleen Topeliuksen Maamme kirjaa (1917), sillä siinä on kauniisti sanoitettu isänmaanrakkaudesta:

“Tämä sama maa oli isillemme hyvin rakas, jopa niinkin rakas että he sen hyväksi uhrasivat vaivannäkönsä, ajallisen onnensa, sydänverensä ja henkensä. Siksi tulee meidän aina olla isillemme kiitolliset ja pitää heidän muistoansa kunniassa. Meidän tulee kunnioittaa heitä niin kuin äitiä ja isää, jotta menestyisimme siinä maassa, jonka Jumala on meille antanut. Meidän pitää aina kokea olla isillemme kelvolliset, niin etteivät heidän kuolemattomat henkensä surren ja häveten katsoisi alas kelvottomiin lapsiin. Sitä maata, jota he ovat viljelleet ja kaunistaneet, pitää meidänkin kaunistaa ja viljellä. Sitä maata, jota he ovat niin hellästi rakentaneet ja kuolemaan saakka puolustaneet, pitää meidänkin rakastaa ja puolustaa heidän tavallansa. “

“Senhän vuoksi tämä maa on suuri kotimme. Tämän maan hyväksi tulee meidän uskollisesti työtä tehdä, ja jos Jumala niin tahtoo, kunnialla kuolla.”

Sakari Topelius, Maamme kirja 1917

Sillä on suuri merkitys, kuinka me päätämme vaalia ja kunnioittaa esivanhempiemme työtä ja muistoa tänäkin päivänä. Pidämmekö kiinni niistä vapauksista ja oikeuksista, joiden puolesta meidän esi-isämme ovat taistelleet?

Kuten kunnioitamme oman kotimme tontin rajoja, tulee meidän kunnioittaa maamme rajoja sellaisina kuin ne ovat tänä päivänä muotoutuneet ja myös puolustaa maatamme tarvittaessa.

“Älä siirrä ikivanhaa rajaa, jonka isäsi tehneet ovat.”

Salom. sananl. 22:28

On liikuttavaa ajatella meidän urheita esi-isiämme, Suomen miehiä, jotka ovat kerta toisensa jälkeen antaneet henkensä meidän yhteisen isänmaamme puolesta. He eivät tehneet sitä pelkästään maamme vuoksi, vaan kaiken mitä se piti sisällään: oman perheensä, vaimonsa, lastensa ja kotipaikkansa puolesta. Monta rakkautta päällekkäin on kerrostunut tunteeseen “isänmaanrakkaus”. Mitä mietti sotilas, joka makasi kylmässä bunkkerissa vihollisilta piilossa? Mikä oli hänen pohjimmainen motivaation lähteensä sodassa taistellessa? Kenties hän mietti omaa hyvää, rakasta vaimoaan joka piti huolen heidän pienokaisistaan heidän pienessä mökissään pellon laidalla kotipuolessa. Vai miettikö hän omaa armasta äitiään, joka hänet niin hellästi kasvatti ja maidollaan ruokki tuudittaen uneen lapsuutenkotinsa lehdossa? Vai omaa kihlattuaan, tulevaa vaimoa jonka kanssa hän unelmoi yhteisen perheen ja kodin perustamisesta kotikyläänsä?

On liikuttavaa lukea sotilaiden sodasta säilyneitä kirjeitä heidän rakkaille läheisilleen, joissa monissa heijastuu mahdollisen kuoleman varjo. Moni oli kuitenkin valmis ylpeästi kuolemaan isänmaataan ja rakkaitaan puolustaessa.

Syvä kunnioitus kuuluu näille miehille jotka rakkaudestaan käsin ovat maatamme suojelleet. Heidän ansioitaan on se että voimme tänä päivänä kutsua kotimaatamme Suomeksi, omaksi maaksemme. Heidän tekojensa ajatteleminen saa aina liikuttumaan. Olkoon kyyneleemme kunnian osoituksena näille hyville miehille, iseille ja pojille, Jumalan miehille, isänmaamme puolustajille.

Isänmaanrakkaus näyttää syntyvän pohjimmiltaan rakkaudesta omiin kotipaikkaan ja juuriin. Nykypäivänä elämme hyvin juurettomassa kulttuurissa, jossa suurella osalla ihmisistä perhe on hajaantunut kauas toisistaan ympäri suomea, tai ulkomaillekin saakka. On harvinaista jos joku vielä asuu samassa talossa missä on syntynyt, tai saati edes samassa kaupungissa. Kun juurettomuus on lisääntynyt on isänmaanrakkaus puolestaan tuntunut heikentyvän. Harva uskaltaa nykyään edes avoimesti osoittaa rakkautta kotimaatansa Suomea kohtaan tai ylpeyttä kotipaikastaan, aivan kuin juuristamme pitäisi olla häpeissään. Suomella on pitkä historia alistetuna muiden kansojen vallan alaisena, joka varmasti on jättänyt jälkensä kansamme omanarvontuntoon. On kuin tänä päivänäkään meidän ollessa itsenäisiä, moni ei kehtaa olla ylpeästi suomalainen. Isänmaanrakkautta vieroksutaan myös sillä pelätään laimautumista nationalisteiksi. Halutaan olla trendikkään globaaleja ja monikulttuurisia, eikä mitään takapajuisia juntteja. Moni lapsi kasvaa nykyään englanninkielisten ohjelmien kautta, ja tuloksena osaa puhua lähes parempaa englantia kuin suomea. Englannin kieltä myös sekoitetaan suomeen - tätä ilmiötä sanotaan finglishiksi. Se on tarttuvaa, varsinkin jos kuluttaa paljon englanninkielistä sisältöä. Olen myös itse tähän toisinaan syyllinen, vaikka pidän tärkeänä sitä että säilytetään suomen kieli ja ollaan sivistyneitä siinä, ja meidän kotimaisessa kirjallisuudessa.

Kuinka moni ihminen todella enää tuntee omia suomalaisia juuriaan ja muistaa kunnioittaa esivanhempiensa vaivannäköä?

Siinä on jotain niin kaunista ja oikeaa, kun ihminen rakastaa kotipaikkaansa, juuriaan ja on ylpeä niistä. Vaikkakin se on yhä harvinaisempaa nykyään, varsinkin nuoremmilla sukupolvilla.

Öllölänjärvi, Pohjois-karjala

Topeliusta taas lainaten:

“Muista aina Jumalan antaneen meille tämän maan omaisuudeksemme, että se täyttäisi tarkoituksensa maailmassa ja että hänen tahtonsa tapahtuisi niin maan päällä kuin taivaassa. Sillä Jumalan on maa ja kaikki, mitä siinä on. Meidän tulee tehdä tili siitä, millä tavalla olemme Jumalan lahjaa käyttäneet. Hän on kerran sanova jokaiselle meistä: “Minä olen sinut pannut taloni hoitajaksi ja tämän minun maani haltijaksi. Kuinka olet hoitanut taloani? Kuinka olet maatani hallinnut?”

“Vielä ollessamme hänen huoneenhaltioinansa meidän tulee rukoilla häntä, että hän antaisi meille oikein lujan, oikein uskollisen ja alttiin rakkauden isänmaatamme kohtaan; niin että tämä maa kukoistaisi hänen kaikkivaltiaassa suojassaan ja julistaisi hänen kiitostaan sukupolvesta toiseen”.

Sakari Topelius, Maamme kirja 1917

Mitä voisimme konkreettisesti tehdä kotimaamme hyväksi? Tapoja on paljon, mutta yksinkertainen arkinen teko kiteytyy tässä lauseessa: “Jos haluat muuttaa maailmaa, mene kotiin ja rakasta perhettäsi”. Kaikki hyvä lähtee näistä pienistä kodin yksiköistä, jotka yhdessä muodostavat suuren kansamme. Kun jokainen rakastaa omaa perhettään ja kotipaikkaansa osoittaen rakkautensa teoilla, nousee maamme kukoistukseen. Maa täyttyy silloin onnellisilla ihmisillä jotka luovat kauneutta ympärilleen. Kunnioitetaan sitä lahjaa jonka Jumala on meille antanut kauniin kotipaikan, isänmaan ja perheen muodossa. Vaalitaan niiden pyhyyttä ja kauneutta kuten esivanhempamme tekivät, ja luodaan siitä mitä olemme saaneet jotakin vielä parempaa. Jumala kutsuu meitä olemaan hyviä huoneenhaltijoita niin pienelle kodillemme, kuin suurelle isänmaallemmekin.

On tärkeää että olemme aktiivisia kansalaisia, sillä omilla teoillamme on suuri merkitys. Kun yksittäiset kansalaiset ylläpitävät omavaraisuutta, myös maamme pysyy omavaraisempana ja itsenäisenä. On hyvä pyrkiä vaikuttamaan asioihin myös äänestämisellä eikä vain sokeasti luottaa siihen että kyllä päättäjät osaavat tehdä oikeita ratkaisuja siellä johtoportaassa. Tämä ei tarkoita sitä että meidän kaikkien pitäisi pyrkiä mukaan politiikkaan, mutta voimme vaikuttaa arjessa esimerkiksi kuluttajavalinnoillamme. On tärkeää tukea paikallisia tuottajia ja yrittäjiä, esimerkiksi ostamalla ruokaa suoraan tiloilta ja käyttämällä käteistä.

Suomi on meidän maamme ennen kaikkea. Koitetaan siis myös pitää se itsellämme, eikä luovuta sitä mikä on meille kaikkein rakkainta myymällä luonnonvarojamme ulkomaille. Ei tulisi myöskään antaa kaikkia rahojamme ulkomaille, vaan mieluummi suunnattaisiin meidän varallisuus tukemaan omaa kotimaatamme ja kansamme hyvinvointia. Sitä ei kukaan toinen tee meidän puolesta, jos me ei. itse sitä tehdä. Ei kukaan juurikaan tule esimerkiksi kreikasta suomen köyhiä auttamaan, vaikka minkälaisia tukipaketteja sinne laittaisimme. Meidän olisi aika kiinnittää huomio tärkeimpiin asioihin, kuten Suomen maatalouden kuntoon saattamiseen. Maatalous ruokkii kansamme, mutta se on ajettu aivan alas erityisesti EU:n toimesta. On käsittämätön mysteeri kuinka meidän Suomen kansalaisten elämää ja toimeentuloa voidaan hallinnoida ulkomailta käsin, vieraiden ihmisten toimesta. Kuinka joku Brysselissä kaupungissa asustava poliitikko voi tietää suomalaisten maanviljelijöiden asiat paremmin kuin he itse ja tehdä päätöksiä heidän puolestaan?

Kun miettii tätä nyky todellisuutta, nousee kysymys että kuinka itsenäisiä me todella enään olemme kansana? Jos meidän esivanhemmat katsovat taivaasta alas meitä lapsiaan, voivatko he olla ylpeitä meistä ja siitä kuinka pidämme huolta heidän perinnöstään?

Kuinka saavuttaa jälleen todellinen itsenäisyys? Monien mielestä se vaatisi ainakin EU:n talutusnuorasta irrottautumista ja itsenäisen oman valuutan jälleen käyttöönottamista. Toivoa meillä kuitenkin on, kaikki riippuu suomen ihmisistä.

Onneksi on vielä ihmisiä, jotka todella ajavat suomen etua. Meillä on hyviä itsenäisyyttä rakastavia kansalaisia ja poliitikkoja, on maanviljelijöitä, journalisteja ja eri ammattikuntien edustajia, viisaita perheenäitejä ja isejä, pientilallisia, omavaraistelijoita ja yrittäjiä. Ylpeästi suomalaisia ihmisiä, jotka haluavat nostaa kansakuntamme, meidän yhteisen suuren kotimme jälleen kukoistukseen. Emme pysty siihen yksinämme, vaan tarvitsemme tukea toisistamme.

Rukoillaan meidän Suomemme puolesta, että se olisi siunattu kaikkina aikoina ja että osaisimme vaalia sitä niin nyt kuin tulevaisuudessa.

Hyvää itsenäisyyspäivän viettoa kaikille keskiviikkona 6.12.2023!

Armoa, lähimmäisenrakkautta ja hartautta jokaisen sydämeen ja joulunodotusaikaan,

Rakkaudella,

Anna-Maria